Sääksjärven vesiosuuskunta

Uudellamaalla Mäntsälässä

Varsinaiset liittymismaksut vesi-ja viemäriverkostoon 05/2009 alkaen, vahvistettu osuuskunnan vuosikokouksessa 11.5.2009

1. Maksut ensiliittyjille

Ensiliittyjä = osuuskunnan jäsen, joka on liittynyt aiemmin tai liittyy viimeistään silloin, kun rakennusuunnittelu alkaa alueella, jolla kiinteistö sijaitsee.

Tämä hinnoittelu ei koske sivuhaaroja, joilla kannattavan rakentamisen edellyttämä liittymäprosentti ei ole toteutunut. Näissä tapauksissa Vesiosuuskunnan hallituksella on oikeus hinnoitella ja tehdä rakentamispäätös tapauskohtaisesti.

Vesi- ja viemäriliittymä 10.500 euroa / kiinteistö
Viemäriliittymä 10.000 euroa / kiinteistö

Liittymismaksut maksetaan seuraavasti (ne osuuskunnan osakkaat, jotka ovat suunnitellun toiminta-alueen piirissä): Rakennusvaiheessa maksetaan 1500 euroa vuodessa kolmessa 500 euron erässä, jotka veloitetaan tammikuussa, toukokuussa ja lokakuussa. Kun rakentaminen kiinteistön sijaintialueella on valmis, maksetaan jäljelle jäänyt liittymismaksu kertamaksuna tai tehdään osamaksusopimus rahalaitoksen kanssa, johon osuuskunta on neuvotellut sopimusehdot.

2. Maksut jälkiliittyjille

Jälkiliittyjä = osuuskunnan toimialueella tai sen välittömässä läheisyydessä sijaitseva kiinteistö, joka liittyy osuuskuntaan verkoston rakentamissuunnittelun aloittamisen jälkeen.

Vesi- ja viemäriliittymä 14.500 euroa / kiinteistö + asennus ja kaivuutyöt
Viemäriliittymä 13.000 euroa / kiinteistö + asennus ja kaivuutyöt
Vesiliittymä jos on osk. viemäri 2.000 euroa / kiinteistö + asennus ja kaivuutyöt

(Jälkiliittyjille osuuskunta toimittaa pumppaamot,putket ja osat.)

3. Lisämaksut

Osuuskunnalla on osuuskuntakokouksen päätöksellä oikeus periä lisäliittymismaksua, jos näillä liittymismaksuilla jää kohtuuttoman suuri velkapääoma rasittamaan käyttömaksupuolta.

Sivua muokattu viimeksi

Tekijänoikeudet: Sääksjärven kylätoimikunta | Sivujen toteutus: E. Miettunen